Surullisena, koska...

...kirjoittelen tätä postausta tänne.

Noin viikko sitten hallitus lähetti OSNY:n jäsenille  paperikirjeen, jossa ilmoitimme yhdistyksen surullisen tilanteen. Ollaan siis siinä pisteessä, että harkitsemme toiminnan lopettamista eli yhdistyksen purkamista.

Vuosia olemme yrittäneet saada uusia ihmisiä mukaan yhdistyksen toimintaan, niin tapahtumiin kuin niiden järjestämiseenkin mutta aika heikolla menestyksellä. 

​Tapahtumiin on ilmaantunut aina korkeintaan kourallinen porukkaa ja sekin yleensä sama vanha aktiivijengi, joka yleensä on ollut myös vastuussa tapahtuman järjestämisestä. Tämän jengin voimat ja into ovat nyt lopussa.

Aika on kovin toinen kuin yhdistyksen perustamisen aikoihin 1980-luvulla, jolloin yhdistystoiminta vielä kiinnosti ja veti ihmisiä toiminnan pariin. Sittemmin syystä tai toisesta monet yhdistykset ovat saaneet huomata saman ilmiön, eli niiden toiminta ei enää kiinnosta jäseniä. Surullinen trendi on valtakunnallinen, kovin monet yhdistykset kitkuttelevat niiden muutaman aktiivin voimien varassa.

Haikea on kirjoittajan mieli myös siksi, että olen yksi noista aktiivijengiläisistä, jonka on aika myöntää että sairaus (sairastan MS-tautia) on tullut siihen pisteeseen ettei minulla enää riitä voimia yhdistyshommien pyörittämiseen. Puolipäivätyö, fatiikki ja pitkähkö matka keskustaan pitävät siitä jo huolen. 

Jos minulla olisi vielä voimia, niin kirjoittaisin tämän viimeisen postaukseni varmasti jotenkin toisin. Jotain siitä, miten antoisaa yhdistystoiminta parhaimmillaan on - miten siinä saa 2  mukavaa asiaa yhdellä kerralla eli harrastuksen hyvän asian puolesta sekä vertaistuen. Miten hyvää tukea siihen saa kattojärjestö Neuroliitolta, niin taloudellisesti kuin käytännössäkin. Oulussa toimii mm. mukava ja pätevä järjestösuunnittelija Anni, joka on aina valmis auttamaan yhdistystoiminnan kiemuroissa. 

Lisää yhdistystoiminnasta kerron mieluusti vaikka puhelimitse jos satuit kiinnostumaan asiasta,

Vähän alakuloisin syysterkuin

Anu, sihteeri (v. 2019 loppuun asti)

---